Kunnanhallitus (0002003080008533), kokous 11.2.2020

Pöytäkirja on tarkastamaton

§ 6 LISÄPYKÄLÄ: Keskusvaalilautakunnan jäsenen eroaminen luottamustoimesta (lisäpykälä)

ENODno-2019-36

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Hannele Kumpulainen, Hallintosuunnittelija, hannele.kumpulainen@enontekio.fi

Perustelut

Maija Meikäläinen on toimittanut kirjeen, jossa hän toteaa,
ettei voi toimia keskusvaalilautakunnassa paikkakunnalta muuton johdosta.

Keskusvaalilautakunnan kokoonpanoon seuraava:
Jäsenet:
Tiina pj
Erkki vpj
Maija
Sami
Olli

Varajäsenet 

Kaija
Jussi
Melinda
TImo
Tatu
Patu
Simo

Vaalilain 13 §:n mukaan Valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen
kunnan keskusvaalilautakunta.

Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja
ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin
oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen,jossa he
tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien
mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.
Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen
mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua
keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa.

Kuntalaki 78 § ”Jos luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa,
hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi. Valtuutetun osalta
päätöksen tekee valtuusto. Päätös pannaan täytäntöön heti.”

Ehdotus

Esittelijä

Taina Harju, Toimistosihteeri, taina.harju@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se toteaa Maija Meikäläisen
menettäneen vaalikelpoisuutensa Enontekiön kunnan luottamustoimiin
paikkakunnalta muuton vuoksi, jolloin hänen luottamustoimensa päättyvät.

Edelleen kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee jäsenen
Maija Meikäläisen tilalle keskusvaalilautakuntaan.

Päätös

Hyväksytään ehdotuksen mukaan.

Valmistelija

Hannele Kumpulainen, Hallintosuunnittelija, hannele.kumpulainen@enontekio.fi

Perustelut

Maija Meikäläinen on toimittanut kirjeen, jossa hän toteaa, ettei voi toimia keskusvaalilautakunnassa paikkakunnalta
muuton johdosta.

Keskusvaalilautakunnan kokoonpanoon seuraava:
Jäsenet:
Tiina pj
Erkki vpj
Maija
Sami
Olli
Varajäsenet 
Kaija
Jussi
Melinda
TImo
Tatu
Patu
Simo

Vaalilain 13 §:n mukaan Valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta.

Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen,jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa. Kuntalaki 78 § ”Jos luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi. Valtuutetun osalta päätöksen tekee valtuusto. Päätös pannaan täytäntöön heti.”

Ehdotus

Esittelijä

Hannu Autto, Kehitysjohtaja, hannu.autto@enontekio.fi

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se toteaa Maija Meikäläinen menettäneen vaalikelpoisuutensa Enontekiön kunnan luottamustoimiin paikkakunnalta muuton vuoksi, jolloin hänen luottamustoimensa päättyvät.

Edelleen kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee jäsenen Maija Meikäläisen tilalle keskusvaalilautakuntaan.

Päätös

Hyväksytään ehdotuksen mukaan.

Eriävä mielipide

Marja-Leena Saukkonen
Jätän eriävän mielipiteen

Kokouskäsittely

Koska on tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava esitys suoritetaan äänestys niin, että.....

Äänestystulokset

  • Jaa 4 kpl 80%

    Hannu Autto, Leni Karisaari, Matti Ikonen, Sirpa Mannela

  • Ei 1 kpl 20%

    Marja-Leena Saukkonen

Valmistelija

  • Hannele Kumpulainen, Hallintosuunnittelija, hannele.kumpulainen@enontekio.fi

Perustelut

jnjknkj

Ehdotus

Esittelijä

  • Hannu Autto, Kehitysjohtaja, hannu.autto@enontekio.fi

njjjjjjjjjjjl.

Päätös

Äänestyksen perusteella valituksi tuli Maija Meikäläinen.

Eriävä mielipide

  • Hannele Kumpulainen
    Teija Kelottijärvi jätti päätökseen eriävän mielipiteen

Kokouskäsittely

Ehdotettiin monivalinta äänestystä. Ehdokkaiksi esitettiin Mattia, Maijaa ja Matildaa. 

Äänestyksen jääkeen kaikki ehdokkaat saivat saman verran ääniä. Pidetään uusinta äänestys.