Perustelut
Laessaaren asemakaava-alueen laajennuksen vesi- ja viemäritöihin on varattuna tälle vuodelle yhteensä 100 000 €. Alueen rakentamista ei ole mahdollista käynnistää tänä vuonna johtuen siitä, ettei alueen asemakaavan laajennusta ole voitu viedä eteenpäin. Valtatie 8 suunnittelu ei ole edennyt aikataulussa ja tämä on vaikuttanut myös Laessaaren kaavoitustyöhön.
Tuunan alueella on alue, jolle ei ole vielä rakennettu vesi- ja viemärilinjoja. Hanke olisi mahdollista toteuttaa nopeastikin, mutta sille ei ole varattuna määrärahaa tälle vuodelle.
Koska Laessaaren vesi- ja viemärilinjojen rakentamiseen osoitettuja määrärahoja ei voida käyttää ja vastaavasti löytyisi toteutettavissa oleva kohde ja resurssit toteutukseen, on perusteltua esittää
määrärahan siirtoa.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi
Tekninen valiokunta esittää kaupunginhallitukselle, että vuoden 2020 talousarvion investointiosaan varattuihin Laessaaren alueen vesi- ja viemärilinjojen rakentamiseen varatut, yhteensä
100 000 €, siirretään kokonaan uudelle investointikohteelle: Tuunan alueen vesi- ja viemäriverkoston laajennus.